Vesikansan VPK - Artikkelit

1936-2010

Kansainvälistä palokuntatoimintaa

Päätin hakeutua vaihto-oppilaaksi vietettyäni mahtavan viikon Pohjois-Saksassa keväällä 2009. Halusin kehittää kielitaitoani, kulttuurin tuntemustani ja lisäksi yhdistää tärkeän harrastukseni - palokunnan. Ennen kuin osallistuin VPK-toimintaan, pohdin minkälainen on saksalainen palokunta. Olin jo keväiseltä reissultani saanut kuvan, että palokuntaan kuuluvat ovat arvostettuja - palokunta-aiheinen t-paita päälläni ihmiset alkoivat keskustelemaan kanssani.

Totuttuani kieleen ja uusiin tapoihin sain huomata, että suomalaisen ja saksalaisen palokunnan välillä on yllättävän paljon eroja. Niin koulutusjärjestelmässä kuten kuntotes-teissäkin. Kuntotestit tehdään joka vuosi ammattipaloasemalla: aluksi kartoitetaan yleiskuntoa ja päästään selvittämään rata, missä on huoneistopalon, säiliöiden ja korkeiden paikkojen ongelmia kohdattavana. Hälytyksen tullessa kylässä alkavat pillit huutaa, mitä suomalaisittain saattaisi luulla yleiseksi vaaramerkiksi (uudemmissa palokunnissa hälytykset tulevat jo piippareilla ja lähivuosina kaikissa palokunnissa). Tehtävän- ja hälytyksen annon pituus oli käsittämättömän pitkä suomalaiseen hälytyskoodijärjestelmään nähden, varsinkin kun minuutteja ei ole hukattavana. Suurin haaste oli opetella saksalainen "perusselvitys". Miten sen voi tehdä, jos yksikköön kuuluu yhdeksän sammutustyömiestä?

Varusteista ja kalustosta löytyivät suurimmat erot. Ilmaston puolesta normaali sammutustyöasu oli huomattavasti kevyempi ja täten mukavampi hellepäivinä. Suomalainen väliasu kummastutti, mutta sai myös paljon kannatusta kätevyydellään. Kovaa keskustelua käytiin sammutusautoista, sillä Saksassa siihen ei kuulu vesisäiliötä. Toki paikat yhdeksälle veivät tilaa kalustolta, mutta mielestäni vesisäiliön avulla vesi saadaan nopeammin tilannepaikalle. Saksassa letkujen liittimet olivat paljon turvallisemmat, sillä niissä ei ole niin kovaa kulutusta liittimen kynsille, mikä aiheuttaisi niiden rikkoontumisen ja täten vaaratilanteita.

Harjoitukset Saksassa olivat samankaltaisia kuten Suomessakin. Aluksi jutellaan yleisiä kuulumisia ja sitten siirrytään päivän ohjelmaan ja tärkeisiin tiedotusasioihin. Varsinaisissa harjoituksissa ensiksi kerrotaan aihe teoriassa apuvälineitä käyttäen. Esimerkiksi jos on liikenneonnettomuus pöydälle asetetaan pikkuautoja ja keskustellaan tilanteesta: mitä kukin tekisi, mikä on oikea "ratkaisu" ja että kaikki varmasti osaavat aiheen. Sitten siirrytään käytännön puuhiin ulos. Harjoitusten lopussa kokoonnutaan vielä hetkeksi yhteen puimaan harjoituksen hyviä ja heikompia kohtia läpi ja saamaan palautetta. Lopuksi huolletaan kalusto hälytysvalmiuteen ja lähdetään kotiin tai jos on aikaa jäädään vielä juttelemaan pöydän ääreen.

Vaikka käytännön toimissa ja varustuksissa on eroja, sykkii Saksassakin meille tuttu palokuntahenki - vain kieli on eri. Kulttuurillisena erona on sosiaalisuus. Kesän ja syksyn aikana viikonloppuisin järjestetään Wettkampfheja, valtakunnallisia kisoja. Kisoissa kilpaillaan kuka tekee "perusselvityksen" (moottorisuihkuselvitys, josta lähtee kaksi pääjohtoa jakoliittimelle, josta lähtee järeätyöjohto-, työjohto- ja tikasselvitys vedellä) nopeimmin. Palkintojen jakoa odotellessa uudet jäsenet kastetaan vesialtaassa ja otetaan "virallisesti" palokuntalaisiksi. Kisojen yhteydessä jutustellaan, syödään ja nautitaan yhdessäolosta hyvässä seurassa seuraavaa koitosta odottaen. "Wasser Marsch!" "Vettä!"

Artikkeli lisätty 07.12.2009 08:55

» Artikkelit » Kansainvälistä palokuntatoimintaa